Peesaripatikat

Peesaripatikka Kannusjärvellä 12.-14.8. 2022

Kesä ja tuleva elokuu se tietää Peesaripatikkaa.
Olin viettänyt tosi paljon aikaa etsimällä uutta paikkaa patikalle. Sellaista, jossa on kelvolliset patikkamaastot ja majoitustilaa ainakin 30 hengelle ja viikonlopun hinta olisi kohtuullinen. Tämän lisäksi opaskoirien olisi oltava tervetulleita paikkaan.
Sellainen lopulta löytyi Haminan Kannusjärveltä.
Ensitapaaminen paikan emännän kanssa oli toukokuussa, jolloin olimme siellä päin tekemässä koevaellusta tulevan Salpavaelluksen reiteillä. Tutustuimme leirikeskukseen ja ihastuimme paikkaan, joten sovimme saman tien, että tänne tulisimme.

Viikkoa ennen patikkaa lähdimme aikaisin aamusta Sari Rajalan kanssa ajamaan kohti Kannusjärveä. Tapasimme paikan ihanan sydämellisen emännän ja sovimme viikonlopun kuvioista. Piirsimme leirikeskuksesta pohjakartan, jossa näkyi
missä on suihkut ja vessat sekä pystyisimme suunnittelemaan mihin kukin kallistaisi päänsä. Sen jälkeen oli vuorossa patikkareitit. Kun kyseessä on uusi paikka, niin reitit on kuljettava, jotta niissä ei ole liian haastavia yllätyksiä. Reitit kulkivat pääsääntöisesti merkatuilla Portimonpolut-ulkoilureiteillä. Hankalimpia paikkoja Sari
merkkasi kuitunauhoilla. Paluumatkalla haimme Portimon ulkoilureitistä karttoja.

Nyt oli faktat tiedossa ja pidimme suunnittelupalavereita Sarin kanssa.
Leirikeskuksen monessa huoneessa oli kerrossänkyjä, mutta tuumasimme ”kuka niihin nyt kiipeisi, ei me ainakaan.” Tekemämme pohjakartan kanssa sitten saimme
sumplittua niin, ettei yläsänkyyn joutunut kuin yksi nuori miespeesari.
Sari piirsi paperille vielä oikeiden karttojen rinnalle eri reiteistä selkeitä karttoja.
Kimppakyytien järjestäminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppo nakki. Selviteltiin kuka lähtee ja mistä lähtee, mihin aikaan ja kenen kyydissä. Kyllä viimein lopussa kiitos seisoi, sillä kaikille halukkaille oli kyyti löytynyt. Vielä sovittiin viikonlopun ruuista ja laitoin allergialistan emännälle.
Viimein koitti patikka viikonloppu. Patikalle osallistui kaikkiaan 40 henkeä ja näistä 8 osallistui lauantaipäivän rientoihin. Karvakuonoisia hännänheiluttajia oli paikalla 24.
Meillä jokaisella Uudeltamaalta tulevalla peesarilla oli kolme koirakkoa kyydissä. Sari ajoi suoraan Kouvolaan ja otti sieltä kyytiin Mikkelistä tulijat. Seppo Saine keräsi kyytiläisiä Tampereelta, Lahdesta ja Kouvolasta. Tunnelma autoissa oli hiukan tiivis,
mutta perille pääsimme kaikki hyvissä voimissa.
Olimme tilanneet emännältä aurinkoisia päiviä ja niitähän me saimmekin. Hiki puski pintaan yhdellä, jos toisellakin reippaan patikkalenkin tehneellä. Oli taivaallista päästä kirkasvetiseen Merkjärveen uimaan ja pulikoimaan yhdessä koirien kanssa.
Nekin nauttivat silminnähden veden tuomasta viilennyksestä. Oli hauskaa seurata, kuinka yksi koirista yritti ottaa järven pohjasta keppiä siinä onnistumatta. Vesi oli niin kirkasta, että se ei vain tajunnut veden syvyyttä.

ltapäivällä ennen ruokailua Janne Silas piti meille pysty jooga tunnin, sillä meillä ei ollut joogamattoja. Keräännyimme pihalle ja päästimme mielet rauhoittumaan Jannen hyviä ohjeita kuunnellen. Koiratkin osallistuivat joogaan nurmella maaten ja
eri asentoja tehden.

Herkullisen päivällisen jälkeen saimme nauttia ihanasta laulusta, jonka esitti Anni Pitkämäki. Sen jälkeen lauantaipäivään osallistujille tulikin heidän yhteiskuljetus noutamaan kotiin lähtijöitä.
Lauantai-illalla saunoimme ja miehet kehuivat vuolaasti sitä, kuinka hyvä sauna oli.
Ja mikä mukavinta meillä oli käytössä kaksi saunaa, joten saunoimme naiset ja miehet kaikki yhtä aikaa. Saunan jälkeen oli ihana istahtaa iltapalalle ja sen jälkeen arpoa palkinnot onnellisille omistajilleen.
Sunnuntaiaamu sarasti aurinkoisena ja sehän tiesi meille hyvää päivää. Aamiaisen jälkeen askeleet suuntautuivat kohti patikkalenkkejä. Osa porukasta patikoi suksimuseolle ja näkötornillekin riitti menijöitä. Minä kävelin Erkki Virtasen kanssa
leirin lähimaastoissa, sillä olin varautunut hakemaan autolla porukkaa, jos jotain sattuisi. Sille olikin tarvetta, sillä lauantaina hain patikkareitin varrelta huimauskohtauksen saaneen.
Vaikka oli oikeita ja piirrettyjä karttoja, niin eksymisiä reiteillä tuli kuitenkin jokunen. Se on uuden paikan vitsaus. Tai oikeastaan eivät he eksyneet, menivät vain jotain muuta kautta, koska takaisin leirikeskukseen kuitenkin päätyivät. Vielä uitiin ja istuttiin laiturilla turisten niitä näitä, kunne iltapäivällä koitti lounas aika. Jälkiruuaksi joimme kahvit ja söimme valtavan isot ja herkulliset kääretorttupalat, olipa hyvää!
Kiiteltiin puolin ja toisin, jonka lisäksi lauloimme paikan henkilökunnalle kiitoslaulun mahtavan hyvistä ruuista. Pikkuhiljaa leiri hiljeni ja hiekkatie jätti lähtijöistä vain pölypilven.
Minun autokuntani odotteli pihalla, kun kävin vielä huoneita läpi ja vedin lastalla enimmät karvat roskakoriin. Kun lopulta saimme itsemme, koirat ja kaikkien meidän neljän plus Sarin tavarat pakattua autoon huokaisin syvään ja käynnistin. Eipä
tapahtunut konepellin alla mitään. Tuulilasin pyyhkijät hiukan nitkahtivat ja se oli siinä. Lopulta selvisi, että akku oli tyhjentynyt. Mutta se onkin sitten jo ihan eri tarina.

Lämpimästi patikalle osallistujia kiittäen Peesari Eija Paasu

Kesäisiä muistoja Peesaripatikalta 2021

Hiekkatien ropina reippaiden askelien alla, koirien vauhdikasta riemua siellä, täällä ja joka puolella, kanootin keinunta sen puhkoessa järven pintaa, iloinen rupattelu aterioidessa ja iltaa viettäessä. Kesä on jo kaukana takana, mutta muistijälkiä patikalta on varmasti vielä itse kullakin. Olipa todella hauska viikonloppu! Koronatilanteen vuoksi patikoita oli ehtinyt jo jäädä kaksi järjestämättä. Itselleni tämä patikka oli koronan alettua ensimmäinen tapahtumani suuremman joukon kanssa. Oli todella kivaa taas nähdä tuttuja ja tutustua uusiin peesareihin.
Saavuin Patikalle vasta lauantaina aamupalalle. Taisi olla matkakuumetta, kun heräsin innoissani jo ennen viittä. Matkalla Räyskälään poimin vielä Peesaritkerhon sihteerin (Eija äitini) kotoa sinne unohtuneet kartat. Ja sitten vielä Lopelta
kaupasta pari puuttuvaa juttua keittiölle. Niin monen monta tehtävää ja muistettavaa asiaa on patikan järjestäjillä, että ei ihme jos pari asiaa meinaa melkein unohtua matkalla.
Iloisia huomenia vaihtelen suuntaan ja toiseen. Koirankäyttäjät ja suuri osa peesareista olivat tuttuja kasvoja, mikä on tietysti mukavaa. Mutta todella kiva oli myös tavata peesaripatikalla uusia peesareita Outi, Karita, Nora ja Marika. Muu porukka oli saapunut jo perjantaina iltapäivänä. Illalla he olivat kuulleet Jouni Palénin Erärenki-yrityksestä pitämän opastuksen kanooteilla melomisesta.
Opastus oli ollut sekä hyödyllinen että myös hyvin hauska. Opittua pääsivät halukkaat sitten lauantaina ja sunnuntaina testaamaan tositoimissa, sillä patikalle oli hankittu uudeksi kokemukseksi kolme kanoottia mökkirantaan.
Peesaan ensimmäisellä lenkillä Ristoa ja Mattia ja tutustun heidän oppaisiin Noppaan ja Cinnaan. Lähdimme kävelemään suosikkilenkkiäni, reilun yhdeksän kilometrin kierrosta Särkijärven ympäri. Heti alkuun osoittautui, että Cinna on todella kova uimari. Taisi vaan mennä vettä korviin, kun ei opas heti kuullut tulla
takaisin rannalle. Tämä peesari jo pohti, että kuinkahan kauas opaskoira jaksaa uida? Mutta eihän lahden poukaman kierto tainnut olla kuin virkistävä pulahdus tuolle vesipedolle ja pian matka jatkui. Myöhemmin taas Noppa osoitti monipuolisuutensa lähtemällä mukaan kanoottiin melomaan ja ottamalla retken
rennosti maisemia katsellen. Mihin kaikkeen nuo oppaat taipuvatkin!
Ruokailut ovat mielestäni tärkeä osa patikkaa. Itse olen aina pitänyt peesauksen tästäkin osasta, kun tuntuu oikein todellisesti, että pystyy olemaan avuksi. Tällä kertaa ruoan jakaminen ystävien kesken tuntui koronavuoden jälkeen jotenkin tavallistakin erityisemmältä. Niin nyt, kuin aikaisemmillakin patikoilla tuntui siltä, että pöydästä noustuamme oli jo taas aika pohtia seuraavalle aterialle siirtymistä.
Ulkoilu tosin antaa ainakin minulle erinomaisen ruokahalun, joten on hyvä, että ruoka oli oikein herkullista ja sitä oli riittävästi.
Lounaan jälkeen kävelimme Eijan mökkirantaan testaamaan kanootteja. Tämä oli ainakin minulle ensimmäinen kerta kanootissa. Peesarin olisi kuulemma ollut suositus istua perässä, mutta kun kanootin kapean vesille työnsin, niin huomasinkin istuvani kokassa – hups! No, erittäin hyvin tosin toimi tämän
kanootin ääniohjaus, kun Risto käytti ohjaajan melaa. Melominen oli hauskaa ja heti tuli mieleen, että niillä voisi olla mahtavaa joskus tehdä pidempikin vaellus.

Kanootit olivatkin hyvin suosittuja ja uskoakseni valtaosa patikoijista kävi niitä
testaamassa.
Lauantaina tietenkin saunottiin. Olen aivan ensimmäisestä kosketuksestani opaskoirankäyttäjiin ollut aina vaikuttunut heidän iloisuudesta ja rohkeudesta.
Iloisuus tulee erityisesti esille saunan lauteilla ja rohkeutta taas testattiin sateen kastelemalla äärimmäisen kiikkerällä laiturilla. Siinä testattiin tällaisen näkevän urheilijanuorukaisen tasapainoa. Ajattelin vaan, että miltähän se tuntuu, kun einäe… Kaikki halukkaat kuitenkin pääsivät hienosti uimaan oikeasta paikasta laituria ja vieläpä järvestä poiskin.
Myöhemmin illalla järjestettiin vielä tavara-arpajaiset, jotka ovat aina hauska ohjelmanumero ja auttavat alentamaan osallistujien kustannuksia tulevilla patikoilla.

Sunnuntaina kiersimme Riston ja Mariannen kanssa taas Särkijärven lenkin. Nämä Räyskälän lenkkimaastot ovat loistavat, kun koirat saavat olla paljon vapaana ja menohalujen mukaan eripituisia lenkkejä on helppo järjestellä.
Patikan tunnelma oli mielestäni todella hyvä. Kun kotiinlähdön hetki koitti oli mieleni iloinen. On todella mukavaa kuulla aitoja kiitoksia peesaamisesta.
Oikeastihan minun pitäisi kiittää! Ulkoilusta, mahtavista ihmisistä ja toisten auttamisesta saan energiaa. Kiitos patikan järjestäjille Sarille ja Eijalle, keittiön hengettärelle Tarjalle, kaikille peesareille ja tietenkin kaikille koirankäyttäjille.

Tulevilla patikoilla nähdään.
Peesari Tero Paasu

Juhlapatikointia 2013

Elokuun ensimmäinen viikonloppu. Helteet jatkuvat ja me hikoilemme, sisareni Ulla ja minä oppaani Siirin kanssa, tätä perjantaita jännän äärellä. Olemmehan lähdössä ensimmäistä kertaa Räyskälän patikalle, Ulla vielä koiratonna. Olimme saaneet paikan hänelle vähän ekstrana saadakseen tuntumaa koirankäyttöön ja -käyttäjiin. Ullan näkötilanne on mennyt pisteeseen, että mahdollisuus opaskoirankäyttöön mietityttää. Siispä pakkaudumme autoon ja matka juhlapatikalle alkakoon.

Perillä oli vielä melko hiljaista tullessamme, saimme ystävällisen tervetulotoivotuksen ja huoneen saatuamme zoomailimme vähän ympäristöä. Jopas alkoi vilske, kun jengiä alkoi paikalle valumaan. Bussilastillinen koirakoita, taisi meitä koirakoita olla peräti 33, varmaan ennätys näillä patikoilla. Ja peesarit päälle, olihan iso joukko kerrassaan. Ihaillen Ullan kanssa seurasimme, miten määrätietoisesti porukka löysi paikkansa, joustavasti ja ilman törmäilyjä. Toki useampi jo patikalla moneen kertaan käyneet ja paikat tuttuja. Me siskokset oltiin siinä hetkessä vähän hukassa. Ja Siiri ihmeissään, näin paljon kavereita Kerralla!

Alkukahvien jälkeen päätimmekin lähteä kolmistaan vähän kävelylle,siellä lahonneella puupenkillä lentokentän laidalla istuimme ja mietimme syntyjä syviä..olemmekohan oikeassa paikassa??Ja miten päästään menoon mukaan.No mutta,sitten vaan päätimme,että nyt vaan avoimin mielin takaisin ja katsotaan,mitä tuleman pitää.

Ja siitähän se lähti, tullessamme oli esittelyt käynnissä ja sitten jaettiin peesarit. Saimme ihanan neljän suoran, peesari Anitan, Ritvan ja opas Bean, Ullan ja minä oppaani Siirin kanssa. Ihan kuin joku ”silmä” olisi saattanut meidät yhteen, niin hyvin tuntui kemiat kohtaavan jo heti alkuun ja naurua piisasi. Teimme yhteistuumin reitin lauantaille. Ja lenkki olikin aivan mahtava järven rantaa hipoen ja tiet selkeitä kulkea. Päästimme koirat välillä vapaaksi ja voi sitä riemua kun mentiin. Välillä järveen polskimaan ja Bea sai jopa Siirin kunnolla uimaan, hän kun ei mikään vesipeto ole niin kuin ei emäntänsäkään. Vastaan tulevien koirakoiden kanssa päästettiin koirat, ehkä vähän turhankin suurella joukolla, vapaaksi ja niin sitä riemukkaasti loikittiin, että meinasi kuulokin vallan unohtua. Mutta oltiinhan juhlapatikalla, saivat nämä duunaritkin nauttia olostaan.

Iltapäivän musisointi hanurimusiikin ja laulun tahdissa jäi viipyilevänä mieleen. Siinä me istuimme, ritirinnan nuoret ja vanhat, jostain kuului ukkonen vaimeasti, välillä ropsahti sade ja tunnelma niin lämmin. Aina puhutaan vertaistuesta, kyllä sitä aina tarvittaessa saa vaikka puuhun nojailemalla…mutta vertaistunnelma, se on havittelemisen arvoista ja tässä sitä oli, siinä yhdessä hoilatessamme ja laulujen sanoja tapaillessamme. Ja väliin iloista puheensorinaa, hyviä hetkiä elämässämme.

Juhlaillallinen Heidin musiikin, runojen ja puheiden kera oli iloinen. Ja ruoka oli todella hyvää ravintola Huhkajalammessa läpi koko reissun. Ainakin me nautimme Ullan kanssa ja tunsimme itsemme melkein prinsessoiksi, kun Anita huolehti ja passasi meitä molempia.

Peesareiden hommista meillä ei aiempaa kokemusta ollutkaan ja täytyy kyllä todeta, että uskomatonta työtä tekevät ja vielä vapaaehtoisesti. Vaatii taitoa olla auttamassa tavallaan huomaamattomasti. Keskustelimme siskon kanssa asiasta patikan jälkeen. Ulla koki olonsa turvalliseksi esim. uimaan mennessään, että aina joku huuteli, tarvitsetko apua j.n.e. Tilanteiden lukemisessa ovat kyllä ammattilaisia. Eikä voi olla korostamatta sitäkään, että ilman peesareita eivät tällaiset patikat ja reissut onnistuisikaan. Suuri kiitos ja hatun nosto heille kaikille ja muistetaan me näkövammaiset, ettei tällaiset pyyteettömät apurit ole ihan itsestäänselvyys tässä maailmassa.

Kova oli varmasti järjestely näin suuren joukon huolehtimisesta. Siksi olikin lauantai-illalla  kiva aistia se peesareidenkin vapautuneisuus ja iloisuus onnistuneesta urakasta. Arpajaiset olivat riehakkaat, kaikki voittivat ja Ulla oikein päävoiton. Onnesta soikeana totesi, ettei ole arpajaisissa ikunas voittanut mitään. Leuhkii nyt valkoisilla hampaillaan :DD

Sunnuntaina tehtiin vielä lenkkiä ja rentoiltiin. Ja yhteiskuva koko porukasta koirien kera saatiin arkistoon. Iso lauma siitä tulikin. ”Kadonneen kepin metsästys” johti myös tulokseen, Hanna ihmetteli missähän lienee ja Eija muisti, että tuolla luokkahuoneessa taisin nähdä. Siellähän se seinään nojaillen. Liekö ollut emännän tavoin niin iloinen koko viikonlopusta, että oli jäänyt sinne tenukeppeilemään haaveissaan.

Vielä näin ensikokemuksena olemme tyytyväisiä, että saimme olla mukana. Hanna sai kokeneelta opaskoirankäyttäjältä hyviä neuvoja  ja Ulla näkökulmaa ja ajatuksia mahdollisen opaskoiran tuloon elämäänsä.

Nyt vaan tassut kohti uusia seikkailuja Ulla,Hanna ja Siiri